Tuntuu, että tuo työterveys on kohta mun toinen koti. Sen verran usein on viimeisen reilun puolen vuoden aikana tullu siellä käytyä. On ollut kaikkee keuhkoputkentulehduksesta luomenpoistoon, viimeisimpänä nilkan nyrjähdys.
Viikon sitä oon nyt kestäny ja pitäis vielä ainakin 2 viikkoo kestää. Joka päivä on kipuja, joka päivä pitää miettiä, minkä verran uskaltaa kävellä ja mitä kautta, että jalka rasittuisi mahdollisimman vähän ja kestäisi paremmin, osuuko jalka johonkin, satuttaako lapsi minua vahingossa törmäämällä jalkaan, koskemalla siihen?
Nyt olisi paljon mitä haluaisi tehdä mutta nyrjähtänyt nilkka estää sen tai siis siirtää jonkin ajan päähän. Olin kyllä aika iloinen, kun sain tänään kunnolla samaa paria olevat sukat jalkaan ja kengät kunnolla jalkaan. Pienet on mun ilot tällä hetkellä... Viikon kuljin side jalan suojana ja crocsit jalassa.
No, ehkä mieluummin nyrjähtänyt nilkka kuin murtunut, jolloin pitäisi olla sairaslomalla pitempään.
Nythän en sairaslomaa saanut...
Toisaalta, viime viikonloppuna passattiin jo sen verran kiitettävästi, että tuli mieleen mitäs seuraavaksi satuttaisin mutta tää kipu ei ole sen väärti.
Toisaalta en ole tottunut ottamaan muilta apua vastaan. Jääräpäisenä pohjalaasena on menty sisulla kaikkialle, "kyllä mä pärjään". Nyt tuntuu oudolta ottaa apua vastaan mutta ehkä se toisaalta on hyvä, että on välillä vielä enemmän lähestyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti