Saimme heidät ohjattua tavaroineen bussiin ja aloitimme paluumatkan takaisin Loviisaan. Sitten alkoikin minun ja erään ystäväni urakka. Jaoimme jokaiselle unkarilaiselle ensin laukut, jotka sisälsivät kaikkea hyödyllistä ja sen jälkeen jaoimme juotavaa ja leipää jokaiselle autossa olevalle. No, okei, kuljettaja jäi ilman. "Tessék" tuli tutuksi.
Torstaina 27.6. heräsin silmät ristissä ja raahauduin seurakuntakeskukseen unkarilaisten seuraan. Ohjelmassa olisi opastettu kävelykierros Loviisassa sekä tutustuminen raatihuoneelle ja myöhemmin yhteinen lounas.
Ekaa kertaa kävin raatihuoneella, joka oli kyllä aikas mielenkiintoinen kokemus. Sitten ensimmäinen unkarilainen ottikin jo kontaktia minuun. :) Mutta voi sitä ilmaa! Niin seisova ja lämmin kuin olla ja voi! Odotin ukkosta kuin kuuta nousevaa mutta eih... Ei siinä, reippaasti sitten vain mukaan kävelykierrokselle. Sinänsä kyllä kiva, kun vuoden olen jo Loviisassa asustellut, niin sainpahan lisää infoa kaupungista.
Kun vihdoin pääsimme ruokapaikkaan, alkoi kaatosade ja sitä kesti sitten kolme tuntia.
Kävimme ruokailun jälkeen vielä kotigalleriassa ja illaksi suuntasimme katsomaan puutarhaa, joka oli tosi iso!
Perjantaina 28.6. leikin turistia unkarilaisten kanssa ja otin kuvia Helsingistä. Saimme bussiin oppaan, joka puhui pelkkää unkaria seuraavat 3h. Yhden sanan sieltä, toisen täältä ymmärsin.
Kävimme opaskierroksen jälkeen syömässä yhdessä ja suuntasin sitten kahden ystävän kanssa Kauppatorille. Siellä olisin kyllä viihtynyt kauemminkin kuin vain tunnin... Noh, sitten pitikin kiirehtiä takaisin bussiin ja Temppelinaukion kirkkoon.
Jean Sibelius
Olympiastadion, Helsinki
Lähdin ruuan jälkeen ystäväni houkuttelemana soutelemaan soutuveneellä. Olen tasan kerran soutanut ja ystävälleni se oli sitten eka kerta. Kun lähdimme rannasta, meille sanottiin, että varokaa kiviä. Joopa joo, arvatkaas miten kävi? Huomasimme olevamme kiven päällä ja minä ihan paniikissa. Yritä siinä sitten selittää toiselle, että kumpaa airoa käyttämällä saattaisimme päästä liikkeelle, kun ei itselläkään ollut mitään aavistustakaan. Pienoinen ylpeys ja kenties pohjalainen sisukin esti sen, etten huutanut apua. Keikuttelimme venettä ja saimme kuin saimmekin sen irti ja sitten äkkiä takaisin rantaan!
Palasin kuitenkin veteen aika pian mutta lähinnä uimaan. Hieman kyllä olisi se onkiminenkin houkutellut mutta... jätin sen kuitenkin.
Paistoimme makkaroita ja lettuja. Sitten hetken päästä tajusin olevani Suomen joukkueessa pelaamassa Suomi-Unkari -ottelua mölkyssä. Se tunne, kun pisteitä on 48 ja pitäisi saada 2 pistettä voittoon, niin kaatukin vain yksi mölkky ja pisteitä tuleekin 51 ja pistemäärä tippuukin 25. Huoh!
No, unkarilaisilla kävi samoin. Sitten tulikin vastaan sellainen tilanne, jossa meillä oli kaksi nollatulosta ja nyt olisi pakko saada tulos tai koko joukkue tippuisi pelistä. Valitettavasti saimme sen kolmannen nollatuloksen ja hävisimme. Unkarilaisille ojensimme palkinnoksi puiset enkelit. Saimme mekin palkinnot, nimittäin Csömör -mukit. :)
Illalla vielä lauleskelimme nuotion ääressä monta tuttua laulua: erikseen suomeksi ja unkariksi sekä myös yhdessä.
Sunnuntaina 30.6. vuorossa oli messu kirkossamme sekä yhteinen lounas. Unkarilaiset kun ovat kovia lahjomaan, meille jaettiin lounaan jälkeen lahjoja. Sain Csömör -logolla varustetun kynän sekä hienon liinan. Mutta voi sitä nolotuksen määrää, kun jäin uudesta rannekorustani kiinni unkarilaiseen poikaan, kun halasin kiitokseksi lahjasta!
Maanantaina 1.7. suuntasimme kiertoajelulle. Aloitimme sen Ruotsinpyhtään kirkosta, jossa meillä oli opas kertomassa siitä. Sen jälkeen meillä oli vapaata aikaa pyöriä siinä Ruukin alueella ennen ruokailua.
Ruokailun jälkeen suuntasimme kahville meidän kanttorimme luokse ja sieltä suuntasimme vielä Pernajaan Mikael Agricolan kirkkoon.
Illalla oli vielä edessä lähtöjuhla. Siellä jälleen kerran söimme, pidimme puheita, seurustelimme sekä jaoimme lahjoja. Minäkin sain yhden, taulun, jossa oli Maria ja Jeesus-lapsi. Tosi haikeissa fiiliksissä lähdin sieltä, varsinkin kun kaksi unkarilaista jouduin hyvästelemään jo sinä iltana.
Taulu, jonka sain lahjaksi
Ehdin ajoissa lähteä saattamaan heitä. Kun pääsimme moottoritielle, esimieheni ilmoitti mikrofoniin, että minulla on tänään nimipäivä ja he kaikki laulaisivat minulle "Paljon onnea vaan". Huikkasin kiitokseni paikaltani bussin takaosasta mutta sain vastauksen, ettei kiitos riitä. Pitäisi tulla eteen ja pitää puhe, lausua runo tai laulaa. Sain kakistettua kiitokset ja päätin, että laulaisin heille Anna-Mari Kaskisen Jäähyväiset. Sain lahjaksi Suomi-Unkari -taskusanakirjan.
Saavuimme lentokentälle aivan liian pian ja sitten pitikin alkaa jättämään hyvästejä heille. Nessut oli kyllä aika tarpeellisia... Onneksi otin koko paketin mukaan. :D Niin kuin ystäväni linkitti: "Crying does not mean that the person is weak.. But it means that a person has a HEART.." Noh, jos olen edelleen Loviisassa töissä kahden vuoden päästä, niin sitten pääsen taas näkemään heidät, kun teemme matkan Unkariin.
