Hups, anteeksi blogin pitäminen on hieman jäänyt! Olin tuossa heinäkuun lomalla ja sen jälkeen, kun olen palannut töihin, niin olen ollut pitkiä päiviä töissä ja viikonloputkin enemmän tai vähemmän menossa.
Niin tosiaan, kun saimme unkarilaiset lentokoneeseen, aloitin seuraavana päivänä kuukauden kestäneen kesälomani. Hyppäsin bussiin ja suunnistin Tampereelle, jossa oli vanhempani ja rakas siskontyttöni vastassa. Matka Tampereelta jatkui samantien vanhempieni luokse Pohjanmaalle. Vaikka vieressäni takapenkillä oli pieni papupata, sain otettua pienet päikkärit.
Sain siis aikaisia aamuherätyksiä, öisin napakoita potkuja kylkeen sekä pari iskua nenään (tätiinsä tullut nukkumistavoiltaan.. ;)), paljon kysymyksiä, havaintoja, hyppynarulla hyppimistä, hiekkakakkujen tekoa, frisbeen heittoa, pallopelejä, keinumista jne. Sitten tulikin sisko pojan ja koiran kanssa. Sitten tätä tätiä vietiin. 1,5v on ehtiväinen ja kun poju ylettyy jo aika moneen paikkaan, niin sitten räplätään kaikkea ja se riemu kun näkee paapan tai koiran.
Se tunne, kun sisko lasten ja koiran kanssa palasi takaisin kotiin ja äiti päättää laittaa radion päälle ja Novalta kajahtaa täysillä Within Temptationia.
Muutama pyörälenkki, ruuanlaitto, imurointi, ihana piano, marjojen keräys sekä muutama mukava ihminen tuli sitten tavattua, kunnes lähdin Tampereelle muutamaksi päivää.
Sitten kun luulit, että saat pitää taukoa kyselytulvasta, niin 2,5v veljentyttö aloittaa sen. Otin neidin syliin ja sitten alkoikin tädin tutkiminen päästä varpaisiin koruista vaatteisiin ja kysely mikä toi on ja kuka tuon on hankkinut. Sitten pari hiljaista minuuttia ja tasan tarkkaan sama kyselykierros. Pienempi neiti tyytyi naureskelemaan tädilleen ja harjoittelemaan kovasti kävelyä.
Kävin vielä siskon ja lasten kanssa Särkänniemessä. Muuten ihan kiva reissu mutta se tuuli ja vesisade olisi voinut jäädä pois! Niin ja miksi kaikista paras laite, vuoristorata, on poistettu? :/ 4v neidin ehdoilla kierreltiin laitteissa mutta eipä vesisateen alkaessa kauheasti huvittanut enää siellä oleilla.
Seuraavana päivänä sain sitten 2,5h bussimatkalle seuraa neiti papupadasta. Kanssamatkustajilla taisi olla hauskaa kuunnellessamme keskustelujamme. Yritin jopa saada neitiä ottamaan päikkärit mutta sitä kesti tasan 2 sekuntia, että se siitä. No, onneksi isomummukin sai osansa neidin energiasta, kun poikkesimme kylään.
Vielä viimeisten lomapäivieni kunniaksi lähdin ihanan ystäväiseni kanssa maakuntamatkalle Kristiinankaupunkiin. Kierreltiin ympäriinsä, kävimme kahdessa kirkossa, taidenäyttelyssä sekä syömässä hyvin ja uimassa meressä.
Töihin kun palasin, alkoi heti lasten päiväleirin ja riparin suunnittelu. Pitkiä päiviä tuli mutta kyllä ne kannatti. :) Rippileiri oli siis aika mielenkiintoinen kokemus, kun olin mukana työntekijänä enkä isosena. 22 nuorta, jotka olivat energiaa täynnä päivästä toiseen! Mun tehtäviin kuului toimia turvallisuusvastaavana, oli muuten hirveän kivaa kirjoittaa turvallisuusasiakirjaa paikasta, jossa en ole koskaan aikaisemmin ollut. Lisäksi tehtäväni oli auttaa esirukousten suunnittelussa joka-aamuiseen jumalanpalvelukseen ja suunnitella isosten kanssa iltaohjelmat.
Toiseksi viimeisen illan iltaohjelmaan kuului Igor ja Tatjana. Se tunne, kun ensin huudat äänesi käheäksi, sitten heität jauhot toiselle päin näköä ja mätkäiset vielä kananmunan toiselle päähän. :D
Lisäksi pidin vielä iltahartautena Isä meidän -dialogin.
Viimeisenä iltana pidimme kynttiläkirkon ja minä kirkkoherran kanssa pesimme jokaisen leiriläisen ja leirin johdon jalat. Koskaan aikaisemmin en ollut sellaista kokenut ja pitää kyllä myöntää, että se oli aika vaikuttava kokemus. Suhteellisen hiljaista, hämärä tila, jossa tuohukset palaa, sekä hiljaa lauletut laulut, niin meni kyllä kylmät väreet selkää pitkin ja ihokarvat nousi pystyyn.
Monesti mietin, kun minulla oli Nuorten veisuu -kirja kädessäni ja avasin sen, sieltä ensimmäisenä tuli vastaan Juha Tapion Väsyneet maan. En vieläkään ole keksinyt syytä, mikä siihen biisiin aina johdatti.
Nyt sitten eilen sunnuntaina kaikki 22 nuorta konfirmoitiin. Minäkin sain vetäistä alban ylleni mutta se oli sellainen versio, joka papeille yleensä annetaan. Niin, elämäni ensimmäistä kertaa sain olla jakamassa ehtoollista. Huhu, ei voi muuta sanoa. Kädet tärisi mutta ehtoollisviini osui joka kerta pikariin, enkä kovin montaa kertaa tainnut sanoissani takellella, enkä missään välissä kompastunut alban helmoihin. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti